Juvan Partioveikot ry

Juvan Partioveikot ry on lippukunta, joka järjestää partiotoimintaa alueen lapsille, nuorille ja perheille.  Lippukuntamme on perustettu vuonna 1951.

Partiotoimintaa järjestetään Juvan kirkonkylän partiokololla Katinhännän tiellä sekä Kuosmalassa eri lokaatiossa. Koikkalan partiomökki ja Papinsalossa sijaitseva mökki on myös partiolaisten käytössä.

Viikottain koloiltoihin kokoontuu kolme eri ikäryhmää: sudenpennut, seikkailijat ja tarpojat.  Kuosmalassa partio kokoontuu noin 2 kertaa kuukaudessa eri paikoissa. Samoajat kokoontuvat erillisen ohjelman mukaan. Lähitapaamisia on noin 1/kk.  Lisäksi kerran kuukaudessa kokoontuu alle kouluikäisten Nallepartio.