Hiillos-leiri

Allialueen yhteinen Hiillosleiri järjestettiin 14.-16.10.2016  Vuorenmaan seurakuntatalon pihapiirissä. Leirin aloittivat perjantaina Roihu-leirille osallistuneet Allilaiset. Lauantaista sunnuntaihin leiri oli kaikille partiolaisille sudenpennuista aikuisiin. Leirille osallistui yli 50 eri-ikäistä partiolaista Juvalta, Sulkavalta ja Savonlinnasta. 
 

Leirin kulusta kertoivat mukana olleet Tarpojat:

"Juvan Parioveikot, Sulkavalta Linnavuoren Tähyilijät ja Savonlinnasta Savon Saukot olivat Hiillos-leirillä Vuorenmaan seurakuntatalolla. Leiri alkoi perjantaina, jolloin muisteltiin kesän Roihu-leiriä (Suomen suurin partioleiri). Illalla teltat pystytettiin taskulampun valossa. 

Seuraavana päivänä leirille tulivat muut partiolaiset, jotka eivät olleet Roihulla. Lauantaina ohjelma alkoi sillä kun porukka jaettiin kahteen osaan, jossa toiset lähtivät vaellukselle ja toiset tekemään ruokaa. Illalla meillä oli muutama rentoutumispiste, jonka jälkeen pienemmät menivät nukkumaan ja isommat jäivät tekemään pipareita. 

Seuraavana aamuna herätys oli aikaissin. Telttoja alettiin purkaa ja rinkkoja pakata. Leiri loppui Jumalanpalvelukseen, jossa myytiin partiokalentereita. "

 

Parasta leirillä- kooste:

"syödä karkkia makuupussissa" sudenpentu

"pelata tuikkusta" seikkailija

"kaverit ja hyvä meininki ja hyvä ruoka" partioaikuinen

"vapaa-aika ja kipinävuorot" seikkailija

"metsässä laavuretki, teltassa nukkuminen, kipinän hiljaisuus ja tosi hyvät letut" partioaikuinen

"kaikkien yhdessä puuhailu" tarpoja